Eemeli Kytönen pääsi Algecolle ensimmäiseen kesätyöpaikkaansa

”Tämä on ensimmäinen kesätyöni, olen pian 14-vuotias. Isäni Jouni on ollut täällä pitkään töissä ja suositteli tulemaan tänne kesäksi töihin. Parasta kesässä on olleet ihmiset, tosi kivoja työkavereita”, kertoo Eemeli. 

”Mikä minusta tulee isona? Jaa-a vaikea sanoa! Voisi olla vastaavia töitä mitä isäni tekee täällä, en osaa vielä sanoa. Nyt ymmärrän paremmin mistä hommista hänen työpäivänsä koostuvat ja miten asiat tapahtuvat”, jatkaa Eemeli. 

”Tein täällä pihojen siivousta ja autoin yleisesti. Kiersimme eri paikkoja ja tutustuin kohteisiin. Olin mukana työmatkalla. Rakennusala on kiinnostava ja voisin haluta uudelleenkin näihin töihin. Täällä Algecolla kierrätys ja luonnon monimuotoisuuden säilyminen on tärkeää. Siitä puhumme paljon myös koulussa.”

Isä Jouni Elovaara on konkari Algecolla. ”Olen ollut täällä töissä aika pitkään, taidan olla vanhin työntekijä ja pisimpään tässä Suomen tiimissä työskennellyt henkilö. Täällä saa toimia vapaasti. Täällä on hyvät fasiliteetit. Jatkossa haluan myös kehittyä lisää”, kertoo Jouni.

”Olin aikaisemmin töissä Ramirentillä. Kun Algeco vuonna 2009 saapui Suomeen, tuntui että vaihtelu voisi virkistää. Minua kysyttiin tällöin töihin Algecolle myynnin pariin. On ollut mukava näyttää pojalle missä käyn päivisin ja kenties kiinnostus alaan herää hänellekin.”

”Teemme mitä asiakkaat haluavat, mutta kehitämme myös uutta. Nyt puhuttaa erityisesti uudet majoittamisen ratkaisut.”

”Hotellit ja muut asumisjärjestelyt kiinnostavat. Nämä tuotteet tehdään Virossa. Tehdas on erittäin laadukas ja tilat toimivat myös pysyväisempään asumiseen. Useinhan meidän tilat ovat väliaikaisia. Nyt tehdas pystyy myös tuottamaan pysyvään asumiseen tarvittavia tuotteita, jotka kestävät”, kertoo lopuksi Jouni Elovaara.