Presidentivaaleissa äänestämistä helpotettiin Lahdessa Algecon tilojen avulla
Algeco voitti Lahden kaupungin kilpailutuksen ja pääsi kumppaniksi tärkeään tehtävään. Väliaikaiset tilat helpottivat kansalaisia äänestämään keskeisillä paikoilla. Lahden kaupunki on pyrkinyt tarjoamaan äänestyspaikkoja keskeisillä sijainneilla, jotta kaikille olisi mahdollisimman helppo päästä äänestämään.
Sini Sulka, Lahden kaupungin keskusvaalilautakunnan sihteeri, kertoo tarkemmin Lahden tilanteesta. Perinteisesti Lahdessa on ollut ennakkoäänestypaikkoja kauppakeskuksissa, jossa ihmiset liikkuvat muutenkin paljon. Näin ihmiset muistavat äänestää ja pyrimme tekemään sen niin helpoksi kuin mahdollista. Meillä on ollut ennenkin vastaavia tiloja vuokralla, mutta eri toimittajalta. Kauppakeskuksissa on meille huonosti sisätiloja, mutta ulkona niiden läheisyydessä on yleensä hyvin tilaa. Tarvitsemme kuitenkin lämpimät sisätilat, joten nämä siirrettävät väliaikaisesti vuokratut tilat ovat toimineet oikein hyvin. Myös korona-aikoina nämä toimivat hyvin, sillä ihmiset jonottivat ulkona.
Miten päädyitte kysymään Algecolta ratkaisua tilojen tarpeeseen?
Lahden kaupungin hankintasääntöjen mukaisesti kilpailutimme hankinnan ja kysyimme muutamilta toimijoilta tarjousta. Algeco voitti tarjouskilpailutuksen.
Kilpailutuksessa oli tarkat kriteerit tiloille, jotta tarjouksia pystyttiin vertailemaan. Äänestämiseen tarkoitetuissa tiloissa tulee olla kaksi ovea, lämmitys, riittävän suuri koko ja sähköt. Valitsimme vaatimukset täyttävistä tiloista hinnan perusteella. Näin Algeco lopulta suoriutui voittajaksi. Aiempaa kokemusta Algecon kanssa toimimisesta ei ollut.
Yhteyshenkilön kanssa kaikki sujui hyvin ja mutkattomasti. Tarjous sisälsi kaikki asiat, jotka asiaan vaikuttivat. Laitoimme tiloja kolmeen sijaintiin Lahden alueella. Saimme helposti sovittua Algecon yhteyshenkilön kanssa aikataulut ja muut asiat. Tämä oli meille helppoa, kertoo Sulka.
Myös tilojen kalusteet tulivat Algecolta eli pöydät ja tuolit. Algecolla on laaja valikoima erilaisia vuokrattavia kalusteita, jotka sopivat hyvin esimerkiksi toimistokäyttöön.
Ainoan haasteen aiheuttivat pakkaset. Ne olivat todella kovia ensimmäisen kierroksen äänestämisen aikaan. Pyysimme paikalle lisäpattereita. Toisen kierroksen aikaan oli paljon lauhempaa, jatkaa Sulka, joka kävi itse tarkastamassa tilat pariinkin otteeseen.
Kyllä nämä tilat toimivat meille hyvin ja voin näitä suositella muillekin, summaa Sulka lopuksi. Teemme mielellään jatkossakin yhteistyötä Algecon kanssa. Toki etsimme vakituisia sisätiloja, mutta koska niiden saanti kestää, tämä ratkaisu on oikein joustava meille.
Algecolta tilat tapahtumiin
Monissa tapahtumissa ja kausien mukaan toimivissa yrityksissä on tarve väliaikaisille tiloille. Algecon tilat taipuvat moneen ja ne toimitetaan oikea-aikaisesti tarpeen mukaan.
Festareille ja konsertteihin voimme toimittaa esimerkiksi Backstage-tiloja, joihin kuuluu usein oleskelutiloja, pukuhuonetiloja, wc- ja suihkutilat. Tiloja käyttävät sekä työntekijät ja artistit. Hiihtokeskukset voivat tarvita tiloja varusteiden vaihtoon sekä wc-tiloja. Toteutamme väliaikaiset myyntipaikat kausimyyntiin ja toreille. Leipomoiden torimyyntipisteissä myydään esimerkiksi pullaa ja muita leivonnaisia. Itse tuotteet valmistetaan muualla, mutta myydään Alegecon tiloista. Tilat pysyvät lämpiminä vuoden ympäri. Lisäksi urheilutapahtumiin löytyy tv-tuotannot tilat, kisajärjestäjien tilat ja huoltotilat. Voimme toimittaa tiloja myyntipisteiksi, toimistoiksi, palvelupisteiksi, toimitiloiksi, oleskelutiloiksi ja tarjota saniteettitilat, kuten suihkutilat ja pukuhuoneet.
Kuva 1: Presidentinvaalien ennakkoäänestyspaikkoina Algecon tilat toimivat näppärästi
Kuva 2: Siirrettävät tilat voivat toimia tapahtumien yhteydessä esimerkiksi lipunmyyntipaikkoina tai palvelu- ja myyntipisteinä