Sesonkityöntekijöiden majoittaminen luo väliaikaisia tilatarpeita maatiloille

Sesonkityöntekijöiden majoitus on asia, jonka moni marja- ja vihannestila joutuu ratkaisemaan joka kevät. Monilla tiloilla on vain vähän tai ei lainkaan kiinteitä majoitusratkaisuja. Kun työntekijöiden määrä moninkertaistuu kesällä, on majoitus- ja esimerkiksi pesutilojen tarve ratkaistava. Tilojen tulee joustaa sesongin mukana ja isoilla tiloilla majoitustarve nousee kymmeniin henkilöihin. Myös keittiöt ja taukotilat ovat usein mukana Algecon tarjoamissa tilaratkaisuissa.

Tammilehdon tilalle Jokelassa menee tänä vuonna 39 Algecon toimittamaa väliaikaistilaa. Vesa Tammilehto kertoo, että tilalla on mietitty monenlaisia keinoja jokavuotisen tilanteen ratkaisemiseksi, mutta lopulta on aina päädytty siihen, että väliaikaiset tilat ovat paras ratkaisu.

– Olemme miettineet myös omien tilojen rakentamista sekä läheltä löytyvien rakennusten ostamista, kuten vanhan koulurakennuksen. Mutta lopulta infran rakentaminen ja myös kiinteiden rakennusten ylläpito on oma kulunsa. Kun ollaan Uudellamaalla, ei täällä ole kovin paljon edullisia taloja kaupan. Tämä olisi ihan eri asia jossain kauempana pääkaupunkiseudusta. Vuokratiloilla voimme skaalata tiloja sesongin eläessä ja tilanteiden vaihtuessa. Kun tilat viedään pois syksyllä, myös kulut lakkaavat.

Kausitarpeita on myös esimerkiksi kesäravintoloilla, joihin Algeco on toimittanut esimerkiksi wc-ratkaisuja. Myös varastotilat onnistuvat. Varsinaisia kylmäkontteja ei ole tarjolla, mutta moni ratkaisee asian viemällä kontin sisälle omia jääkaappeja. Näin myytävät tuotteet ovat turvassa myös öisin lukkojen takana.

– Korona-aikana meidän piti varautua mahdollisiin karanteeneihin. Jos jollekin tulisi korona, emme voisi pitää heitä samoissa tiloissa muiden kanssa. Tämä lisäsi majoitustilojen tarvetta. Meidän piti varautua, vaikka lopulta meillä ei ole ollut tähän mennessä yhtään koronatapausta, jatkaa Tammilehto.

– Pyrimme huolehtimaan työntekijöistä parhaalla mahdollisella tavalla. Meillä on korkea prosenttiosuus takaisin palaavissa työntekijöissä. Jopa 70 prosenttia palaa aina takaisin meille. Jotkut ovat lähteneet, mutta tulleetkin sitten takaisin. Olemme onnistuneet keräämään vuosien aikana tutun vakioporukan. Työntekijät ovat kommentoineet tilojamme mukaviksi. Tällä hetkellä kohtaamme uusia haasteita, kun Ukrainan sodan takia meille tuli useita työntekijöitä jo maaliskuussa. Ilmoitimme vakioporukalle, että otamme heidät tänne heti, niin monta henkeä kuin meillä on mahdollista majoittaa ja ruokkia jo nyt. Saimme Algecolta tiloja nopealla aikataululla.

– Tammilehdon tila tuottaa palkoherneitä ja on siinä tuotannollisesti Suomen suurin toimija. Toimitamme tuotteita kauppoihin suoraan ja torimyyjille. Kyseessä on perhetila, jolla herneen viljely on aloitettu 1985. Ja vuodesta 2002 olen ollut mukana oman yritystoiminnan kautta, kertoo Vesa Tammilehto yrityksensä tarinaa.

– Algecon kanssa toimii todella hyvin se, että saamme tilat tänne oikeaan aikaan. Heillä on erittäin hyvin toimiva logistiikka.