Algecon Jouni Elovaara on alalla tunnettu modulaaristen tilojen asiantuntija
– Olin aikaisemmin töissä Ramirentillä. Kun Algeco vuonna 2009 saapui Suomeen, tuntui että vaihtelu voisi virkistää. Minua kysyttiin tällöin töihin Algecolle myynnin pariin, kertoo Algeco Finlandin Sales representative Jouni Elovaara.
– OLEN KOULUTUKSELTANI yo-merkonomi. Olen ollut täällä töissä aika pitkään, taidan olla vanhin työntekijä ja pisimpään tässä Suomen tiimissä työskennellyt henkilö.
– Asiakkaina on ollut rakennusliikkeitä, kuten esimerkiksi Consti Oy, NHK-Rakennus ja NHK-Putkiremontit. Isompia ja pienempiä yhtiöitä. Toinen sektori on tapahtuma-ala, kuten Lahden MM-kisat Salpausselällä. Olemme toimittaneet backstage-tiloja isoille nimille, kun he saapuvat keikkailemaan Suomeen. Sitten on tietenkin kuntasektori, joilla on esimerkiksi päiväkotien tilatarpeita.
JOSKUS PROJEKTIT KESTÄVÄT viikonlopun, joskus vuosia. Arevan Olkiluodon projekti on ollut hyvin pitkä ja viimeisiä tiloja tulee takaisin vasta nyt. Yksi suuri asiakasryhmä on yleisesti teollisuus, jolle toimitamme tiloja huoltojen ajaksi. Tällaisia menee esimerkiksi paperiteollisuudelle, jopa tuhansien työntekijöiden tarpeisiin. Näissä voi olla esimerkiksi pukuhuonetiloja. Toiminta on siis hyvin moninaista!
TEEMME MITÄ ASIAKKAAT haluavat, mutta kehitämme myös uutta
– Hotellit ja muut asumisjärjestelyt kiinnostavat. Nämä tuotteet tehdään Virossa. Tehdas on erittäin laadukas ja tilat toimivat myös pysyväisempään asumiseen. Useinhan meidän tilat ovat väliaikaisia. Nyt tehdas pystyy myös tuottamaan pysyvään asumiseen tarvittavia tuotteita, jotka kestävät.
– Työssä pyrin kehittymään ja lisäämään erilaisia taitoja, joista on myös asiakkaille hyötyä. Esimerkiksi CAD-koulutuksessa olen pyrkinyt oppimaan miten tehdä
entistä visuaalisempia tarjouksia asiakkaille.
MODULAARINEN RAKENTAMINEN ja kustannustehokkuus ovat avainsanoja tulevaisuudessa. Me voimme kehittää mitä vain. Meillä on tarjota 360-palvelupaketti, joka voi sisältää myös kiinteistöhuoltoa ja ilmanvaihtoa. Tätä pitää kehittää entisestään ja tarjota asiakkaille, jotta he tietävät mitä kaikkea voimme tehdä. Ei ajatella, että tarjotaan pelkkiä kontteja.
Millainen on Algeco työnantajana?
– Olen viihtynyt vuosia. Täällä saa toimia vapaasti. Jatkossa voimme toki aina kehittää prosessejamme myös sisäisesti. Täällä on hyvät fasiliteetit. Jatkossa haluan myös kehittyä lisää.
– Minut tunnetaan laajasti alalla modulaaristen tilojen myyjänä. Luottamus on kunnossa asiakkaisiin.